Mitä systeeminen fasilitointi on yksinkertaisesti? | BoMentis Coaching House

Mitä systeeminen fasilitointi on yksinkertaisesti?

Blogit
blogi

Mitä ihmettä fasilitointi tarkoittaa?

Fasilitointi on ryhmän ohjaamista eri menetelmiä hyväksi käyttäen. Fasilitointimenetelmiä ja työkaluja on tuhansia. Aluksi tärkeintä on oppia muutama, joilla lähteä alkuun. Harjoitteleminen on ääritärkeää, fasilitointia ei voi oppia luentoa kuuntelemalla!

Fasilitointi sanana tulee varmaankin espanjasta. Facil tarkoittaa helppoa. Fasilitointi olisikin sitten asioiden helpottamista tai sujuvoittamista. Pidän tästä ajatuksesta.

Englanniksi: Facilitation
Suomeksi: Fasilitointi

Olen toiminut paljon lasten ja nuorten valmentajana. Lapsien kanssa olenkin tietämättäni fasilitoinut satoja treenejä. Ryhmän ohjaaminen on aina haastavaa. Ryhmän sisällä tapahtuu jatkuvasti niin paljon asioita, että uskonkin että fasilitoijana ei voi koskaan olla ns. ”valmis”. Toisaalta, nautin myös siitä ajatuksesta, että aina on tilaa oppimiselle ja kehittymiselle, sillä olen persoonaltani sellainen joka nauttii uuden oppimisesta!

Tarjoamme koulutusta sekä aloitteleville fasilitaattoreille, että kokeneimmille fasilitaattoreille. Koulutusohjelmamme perustuvat systeemiseen ajatteluun. 

No, mitä se sellainen systeeminen fasilitonti sitten on? Kuulostaa melkoiselta sanayhdistelmältä. Siksi yritänkin selittää systeemisyyden nyt tässä selkokielisesti.

Systeemisyys tarkoittaa sitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja muutos jossain vaikuttaa aina kokonaisuuteen. On tärkeää osata nähdä, kuinka systeemi toimii. Kuinka sitten pystytään näkemään systeemien toimivuutta? Olemme kehittäneet monia systeemisiä työkaluja ja systeemisiä menetelmiä, jotka tekevät systeemiä näkyväksi.

Jos fasilitointi oli ryhmän ohjaamista erilaisin menetelmin ja systeemisyys sitä, että kaikki ovat sidoksissaan toisiinsa, systeeminen fasilitointi tarkoittaa ryhmän ohjaamista eri menetelmin niin, että otetaan huomioon laajat kokonaisuudet ja toimintaympäristöt.

Halusin jakaa tarinani fasilitoinnista, koska uskon että käsite jää helposti kylmäksi monelle (ainakin meille, jotka eivät espanjaa täydellisesti osaa (: )

 

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste