Systemic Mentor Coaching rohkaisi heittäytymään | BoMentis Coaching House

Systemic Mentor Coaching rohkaisi heittäytymään

Pauliina Hallama

Koulutus: Systemic Mentor Coaching©

Pauliina Hallaman ura coachingin parissa alkoi vuonna 2012, jolloin hänellä heräsi tarve täydentää kouluttajan ja valmentajan työkalupakkiaan. Tuolloin Pauliina tutustui coachingiin ensimmäistä kertaa. Sittemmin coaching ja coaching-taitojen valmentaminen ovat vieneet hänet täysin mukanaan.

Palaute opettaa parhaiten

Pauliina toteaa, että coachin ammatissa ei käytännössä ole koskaan valmis. Oman osaamisen ylläpito ja itsensä jatkuva kehittäminen ovat kyseisessä ammatissa oletusarvoja. On myös tärkeää saada oppeja kokeneemmilta coacheilta.

Teoriaa voi opiskella niin paljon kuin haluaa, mutta usein vasta käytännön harjoittelun ja siitä saadun palautteen kautta tapahtuu aitoa oppimista.”

Tämän ymmärtäminen sai Pauliinan hakeutumaan Systemic Mentor Coaching© -prosessiin. Hän koki olevansa valmis haastamaan itseään ja oppimaan kokeilun kautta yhdessä muiden coachien kanssa. Päätökseen osallistua vaikutti myös erinomainen kouluttajavalinta.

Kouluttaja Vesa Ristikangas on coaching-alan todellinen pioneeri ja omaa rautaisen otteen niin coachingiin kuin coachien kouluttamiseen.”

Motivaatio kasvoi tiedon ja taidon karttuessa

Systemic Mentor Coaching© -prosessi oli Pauliinalle kaikin puolin antoisa ja mieltä avartava kokemus. Prosessin ansiosta omat kehitysalueet selkiytyivät hänelle entisestään ja reflektoinnin kautta kaikki osallistujat oppivat toisiltaan. Systemic Mentor Coachingissa ei pysytelty vain omien vahvuuksien äärellä, vaan osallistujia todella haastettiin. Se oli herättelevää. Rohkeus kasvoi kaikella tavalla.

Omalle epämukavuusalueelle meneminen toi rohkeutta heittäytymiseen nyt ja jatkossa.”

Pauliina on iloinen päätöksestään osallistua Systemic Mentor Coaching© -prosessiin ja haluaa haastaa myös muut coachingia pää- tai sivutoimisesti ammatikseen tekevät samaan. Prosessi toimi hyvänä ponnahduslautana eteenpäin coaching-uralla ja tiedon lisääntyessä nälkä niin sanotusti kasvoi syödessä.

Systemic Mentor Coaching© -prosessin aikana haluni kehittyä jatkuvasti coachina vahvistui entisestään. Tästä koulutusjaksosta kerätyillä opeilla ja palautteella pääsee taas aimo harppauksen eteenpäin coachingin tiellä!”

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste